Wednesday, 4 May 2016

Taidetta kotiin

Tammikuisen kartonkigrafiikkakurssin aikaansaannoksista sain esille vielä kaksi vedosta. Anttilan alekorista löysin kehykset, joiden paspisaukko näytti silmämääräisesti sopivalta vedoksilleni.. ja kiitos millintarkan mittasilmäni (lue: silkkaa tuuria), ne todellakin olivat kuin tehty juuri näitä kuvia varten!


Olohuoneen seinälle pääsi Voodoo-vedoksen yksi versio ja yöpöydälle toinen. Kuvat on vedostettu samalla laatalla, mutta omina töinään. Samalla laatalla tehtyjä versioita on vielä muutama erilainen kaapissa odottamassa. Grafiikka on kyllä mahtava laji, pääsisinpä pian jonnekin kurssille tekemään ja kokeilemaan lisää!

Huhtikuun alussa läträilin akryyliväreillä ja viikonlopun saannoksista suosikkini pääsi seinälle sekin. Postikorttikokoisen pläjäyksen nimi on "Walnut King". Taustalle löytyi täydentävä tuhrupaperi. Kokeilin oikeastaan ensi kertaa akryyleillä maalaamista - ja ohennusmediumin kera. Työssä on paksuja kerroksia vedeltynä myös pelkällä mediumilla, jolloin sain aikaiseksi haluamaani kolmiuloitteista vaikutelmaa. Olisipa aikaa jatkaa tätäkin kokeilua, tykästyin todella mahdollisuuksin luoda kolmiuloitteista pintaa gesson ja mediumkerrosten avulla!





No comments:

Post a Comment