Koko kevään syyshame!

Edellisestä hametuunauksesta inspiroituneena sain idean hameeseen tuoreista kangaslöydöistä. Okra-liila-ihanuussyksyinen kukkalöytö palalaareista sai niin sointuvan virkistävän kumppanin mintunvihreästä viskoosista, että päätin soveltaa samaa kuviokankaan ja yksivärisen helmakaitaleen komboa.

 

En käyttänyt luottokaavojani, vaan tein ihan ihkaensimmäisen laskoshameeni. Jota olisi kannattanut suunnitella tarkemmin ja laskea kankaan leveydestä kaikki laskokset valmiiksi, koska sehän oli sitten melkoinen urakka saada taiteltua/taiteiltua etukappale oikean levyiseksi, varsinkin kun näpsäkkänä menin leikkaamaan ensi töikseni taskunpaikat irti.

Ompelin laskokset kiinni alalantiolle asti, koska päärynävartaloisena laskokset muuten tekisivät mahtavan muumimammaefektin. Taskupussit askartelin minttukankaasta myös ja taiteilin samalla osan taskuvuorista näkymään teremäisesti. Ei tämäkään nyt ihan putkeen mennyt, sillä molemmat kankaat ovat sen verran ohkaisia ja venyviä, että taskunsuut jäivät näyttämään vähän epämääräisen lörähtäneiltä ja pahinta lörähdystä peittämään ja ehkäisemään oli pakko ommella taskuja yläreunastaan kiinni. (muista! tukikangasta! tai älä edes yritä taskuja tälläisistä riepukankaista!)

Taskunreunaterettä ja hirvittävää tikkiä, jota koneeni tekee...

Samalla tereidealla askartelin vyötärökaitaleen (joita en yleensä jaksa tehdä, mutta tällä kertaa totesin, että se on pakko lisätä, jotta hame ei roiku liian alhaalla) ja oikein jaksoin kaivaa ompelukoneen ohjekirjasen esiin ja katsoa pitkästä aikaa, miten se napinläpi onnistuikaan.
Onnistuihan se. Tein sitten peräti 2 napinläpeä ja löysin 3 niin täydellisesti projektiin sointuvaa Marimekkonappia, että järjestin napitukseen säätövaraa. Ja oho, vetskarin päädyt olivatkin harvinaisen pitkät, eikä vetskari noussutkaan ihan sinne asti, mitä luulin. Väliin jäi reikä. No, hienoista napeista huolimatta, eiköhän minulla aina roiku joku paita tai neuletakki selässä niin, ettei nappeja, tereyksityiskohtaa EIKÄ reikää näy.

Kivat napit ja reikäyksityiskohta. (sic)

Ja rei'istä puheenollen, huomasinpa aloittaessani ja kankaan leikattuani, että kankaassa olikin kaupanpäällisinä mukava palkeenkieli, eli suomeksi sanottuna REIKÄ, joka onneksi jäi takahelmaan. Ja taas kun otsasuoni ja kielenkantimet olivat asettuneet, ei muuta kuin tyynesti paikkaamaan ensin sekin reikä. Eipä se valmiista hameesta silmiin osu.

Olipa taas sellainen säätö, että huh huh. Käsityön "iloa" kerrakseen. Mutta valmis hame on kiva ja kelpaava. Muodikas midimitta on turvallinen, sen verran pitkää hametta harvemmin tuuli tempaa korviin. Ja laskokset antavat tilaa pyöräilyyn tai vaikka kiertopotkuihin. Nyt enää aurinkoa ja asvalttia, kiitos!! :)

Tilkkuhylkiön uusi elämä

Olin heittänyt tilkkulaatikkoon aikoinani kasaamani hameen, jota en sitten ikinä käyttänyt, koska se oli vähän liian lyhyt toimiakseen mukavasti lievästi A-linjaisena (lue: hameessa ei pyllistetä, eikä kuljeta ilmalla, jolloin on minkäänlaista ilmavirtaa liikkeellä). Mutta kangas oli ihana!

Meinasin jo tarttua saksiin ja pistää hauskan kankaan pilkkeiksi, kun tajusin, että hyvänen aika, olen tehnyt hameeseen oikein taskutkin ja kiinteän vuorin. Niinpä sitten uhrasin parikymmentä senttiä (eli ratkaisevan määrän, että kankaasta ikinä tuleekaan sitä mitä aioin eli hihakasta mekkoa) viime Tallinnanreissulla onnessani löytämääni mustaa puuvillasatiinia ja jatkoin helmaa tällä mustalla kaitaleella.

 Olisihan kiva saada kuvatuksi näitä vaatteita päälläkin, mutta se selfietikku ja muut studio-olosuhteet puuttuvat edelleen...

Lopputuloksesta tuli hauskempi kuin arvasinkaan. En tajunnutkaan, että musta puuvillasatiini oli sen verran ohutta, että sehän on jopa hieman läpikuultavaa. Joten hameen alimmainen kaitale kuultaa sitten hieman läpi polvien paikkeilla ja keventää samalla hameen ilmettä juuri ratkaisevasti. Hame muuttui tönkön tyttömäisestä ihan niinkuin jopa tyylikkään goottivivahtavaksi. Jota voi käyttääkin. Hei, peukku!

Onkos tullut kesä nyt talven keskelle

Vaikka periaatteessa olen kankaidenostokiellossa, menetin itsehillintäni EK:n palalaareilla jälleen kerran. Tai oikeastaan kolme kertaa.
Aurinko näyttäytyi tuossa parina päivänä ja sai ajatukset lämpimiin keleihin, tennareihin asvaltilla, rantahiekkaan, kesän tuoksuun ja keveisiin helmoihin. Kuin huomaamatta löysinkin itseni sitten EK:sta kaivelemasta ohuita viskooseja ja lämpimiä värejä.

Laareista ja pakoilta tarttui mukaan kukkakangasta ja siihen rimmaavaa minttujäätelöä, kesäisiä kelejä odotellessa kevyen lämmintä villaviskoosia ja mitä lie liljoja ja hortensioita ja pari piristävää tilkkupalaa.

Nyt tässä pitäisikin pitää taas itsensä kiireisenä, että kankaat eivät jäisi varastoon makaamaan. Ulkona tuppaa parhaillaan lisää suojalunta, joten paras onkin kai ympäröidä itsensä iloisenvärisillä kankailla kotosalla.

Sitä saa, mitä tilaa..

..ainakin jos itse tekee, ja hakusessa on kerrankin riittävän kokoinen penaali. Nyt mahtuu kerrankin koko tussivarasto yhteen pussukkaan.

Sinne uppoaa, eikä tee edes tiukkaa.

Ja, no, oikeastaan tästä tuli niin söpö, että saas nähdä, raaskinko ihan vaan kuitenkaan penaalina seisottaa pöytälaatikossa. Kulkeehan tässä myös mukana vaikka puolet käsilaukun sisällöstä tai käsityötarpeita tai..

Tilkkujen käsin nyhertäminen vei aikaa, mutta oli hauskaa. Ja vaikka toisin luulisi, yllättävän nopeasti etenevää hommaa silti.

Ja koska koristetikkailu kuuluu erottamattomasti tilkkutöihin, keksin "harakanvarvas"-pistot, jotka ikään kuin näyttävät pitävän tilkkuja yhdessä.

On nämä tilkkunyherrykset kumma laji, jotenkin niin kovin koukuttavaa puuhaa. Minkähänlaisen tilkkupussukan sitä sitten keksisi tarvita.... :P

Kartonkigrafiikkaa

Joskus olen kokeillut puupiirrustusta - ja joskus ammoisella ala-asteella toki jo työstänyt linolevyä-  ja sitä myöten tutustunut kohopainoon. Viikonloppu Työväenopiston Kartonkigrafiikka-viikonloppukurssilla saattoi ymmärrykseeni syväpainon käsitteen. Ja mahtavaa puupiirroksiin verrattuna on, että kartonki, pahvi, painolaattana taipuu yhtäaikaa molempiin: syväpainojälkeen sekä monotypian mahdollistavaan kohopainoon - ja bonuksena vielä collagrafiaankin.

Viikonloppu on tietysti lyhyt aika, varsinkin kun siinä vasta samalla oppii ja oivaltaa ja on pääsemässä kärryille, kun jo aika pysähtyy. Mutta saavutin niin sanotusti tavoitteeni, sillä minulla on pitkään ollut seinällä tyhjä paikka, kellarissa joutilas hieno kehys ja mielessä jonkinlainen kuvaidea, ja ensimmäisellä vedoksella sainkin ideastani niin itseäni lämmittävän kuvan, että se päätyi noihin kehyksiin ja seinälle. (jos jonkun tekee mieli huomauttaa paspiksen laadusta, niin, noh, sanottakoon, että en maksanut ammattilaiselle ;))

Kaikki muut viikonlopun ajan ideat ja vedostamiset olivatkin lähinnä likaista turaamista.. tosin, jälkikäteen katsellen lämpenen kyllä vielä muillekin kuville ja katsotaan, jos jotain niistä seinällekin päätyy.

Oma taulu ja pöydällä rakkaimmat matkamuistot ja muut löydöt.

Sunnuntai-illan lopuksi minulla oli jäljellä pieni suiro syväpainopaperia ja ajan hyödyksi käyttääkseni raapustin vielä pienen kuvan ja tykkäsinkin aikaansaannoksista niin kovin, että seinälle nämäkin nakkasin. Koiperhosta tekisi mieli vedostaa lisää lukuisissa väreissä ja variaatioissa, ja merkkasinkin, että 30 kappaleen Edition Varié on mahdollinen.;) Harmi, että homma vaatii prässin, näitä ei voi oikein kotosalla harrastaa.

Krokiita parin kuukauden takaa

Marraskuussa kävin Taidehallissa Vappu Rossin vetämässä mainiossa piirrustusillassa. Kannattaa googeltaa kyseinen taiteilja, hänen tekemisensä sekä oppinsa ovat aivan loistavia.
Piirsimme mm. tanssivaa mallia, vasemmalla kädellä ja luovilla tekniikoilla.

Kuvapläjäys menneistä croquis-tuotoksista:

Vierustoverin kasvoista pelkät valokohdat.

Nopealla jatkuvalla liikkeellä irroittamatta kynää (tussi) paperista.

Varsinainen picasso: liikkuvan mallin ääriviivan seuraamista. (tussi) Keskellä oleva lehtimäinen muoto tuli selän kaaresta mallin pyörähtäessä ympäri.Näistä tuli hauskoja kuin mikäkin!

Vasemmalla kädellä, ja taisipa malli tässä  liikkuakin pysähtyen aina välillä suunnilleen tälläiseen asentoon.

Työväenopiston yhdellä illan mittaisella kurssilla innostuin kokeilemaan krokiita musteella ja vanhan ajan mustekynällä ja vesiväreillä:

 Vanhan ajan mustekynän jälki on mukavan haparoivaa, ja muste leviää märän siveltimen avulla .. ja muuttaa vielä sävyäänkin levitessään! Olipa yllätyksellinen aine! Tämän jälkeen kipaisin ostamaan mustan kaveriksi ruskeasävyisenkin musteen, mutta en ole ehtinyt korkata sitä vielä ollenkaan.