Monday 16 April 2018

Hyvää ylikulutuspäivää!

Huhtikuussa tuli vastaan päivä, jolloin me suomalaiset olemme kuluttaneet jo koko vuoden edestä. Niin toivon minäkin omalta osaltani. Sillä kangassyntilistalleni kertyi vielä pari ostosta!

Siitähän voi syyttää oikeastaan enimmäkseen Marimekon ysmyjä, joilla nyt vaan on aina pakko ihan vähän ohimennen poiketa. Löysinkin ilokseni liila-vaaleanpunaversion piparkakkureunakuviokankaasta, josta minulla on siniharmaasävyssä lempparihame (josta vilautus henkarilla vanhassa postauksessa). Pakko saada toinen samanlainen punaversiona! <3

Näin keväällä olen viehtynyt ihan superisti vaaleanpunaisesta ja ostin vaaleanpunaisen kevättakinkin. Niimpä en voinut jättää Marimekolla rauhaan myöskään vaaleanpunaista kukkapallukkakuvioitua  ohuehkoa puuvillaa, varsinkin kun viimeinkin ehkä edistyn joustamattomille ohuille kankaille sopivan toimivan paita/tunikakaavan kanssa.

Värikäs pala oikeassa nurkassa on löytö EK:n laarista, vaikka näyttää ihan Marimekolta sekin. Jotain tuollaista kirjavaa hain mielessä jokin kevät-kesälaukku, ja tuosta pitäisi pikaisesti sellainen saada!

Kuusessa Käpysen ysmyiltä tarttui mukaan niinikään metrin  pala vaaleanpunaista trikoota. Tästähän pitää tietenkin saada yökkäri/kotipöksyt.

Paperitarvikkeitakin olen kerennyt shoppailla: yritin tosissani aloittaa kalligrafiaharrastusta, mutta se kaatui enimmäkseen siihen, että huomasin paperilla todellakin olevan väliä. Perus kopiopaperille tulee vain kamalaa suttua ja sivistinkin itseäni sitten sen verran, että kynänterä, muste ja oma käsi on vain puolet tuloksesta ja toisen puolen ratkaisee paperi... Noniin, haalin siis testimielessä tajuttoman kallista kalligrafiapaperia sekä erilaisia muita tussille ja musteelle tarkoitettuja lehtiöitä. Kyllä nyt kelpaisi, en vain ole ehtinyt pahemmin (=yhtään) harjoitella.

No comments:

Post a Comment