Showing posts with label valokuvaus. Show all posts
Showing posts with label valokuvaus. Show all posts

Sunday, 21 May 2017

Omin käsin


mixed media
Muistin juuri, että jäi kesken lupaamani postaussarja erään tuotteliaan taideviikonlopun suorituksista. Tässä yksi työ, josta pidän erityisesti. Tulihan siitä hauska katsella muutenkin, mutta eniten olen ylpeä sen taustatarinasta.
valokuva neulanreikäkameralla
Työn pohjana on itseottamani valokuva. Ja valokuva on otettu itserakennetulla kenkälaatikkokameralla ja kehitetty itse ensimmäisellä kerrallani ikinä pimiöpuuhissa. Tästä yli vuoden takaisesta neulanreikäkamerakurssistakin lupasin lisää kertoa jo silloin ajat sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä siitä lisää nyt tämän kuvan verran. :D

Tuo valokuva löytyy siirrettynä maalauksen pohjalta, valokuvan muotoisen muusta maalauksesta erottuvan suorakulmion voi erottaa maalauksen vasemmalla puolella. Tulostin valokuvan hieman luonnollista kokoaan isompana lasertulostimella negatiiviksi käännettynä. Binderillä siirrettynä kuva kopioitu siis taas positiivina. Jatkoin työtä maalaamalla akryyliväreillä ihan vähäsen siirretyn kuvan päälle ja jatkaen maisemaa kuvan yli.

Tässä on vielä skannatut kopiot muistiinpanoineen alkuperäisistä negatiiveista ja niistä kehitetyistä kuvista, kuvat saa klikkaamalla isommiksi:
 Otin samasta kohtaa kuvan sekä kenkälaatikkokameralla että "pokkari"versiolla, huomattavasti kenkälaatikkoa pienemmällä pahvilaatikkokameralla. Pikkukamerassa oli puolikas valokuvapaperi valottumassa ja siihen jäi hauska epäkesko vinjetti reunoille-kuvapaperi oli siis pikkaisen iso eikä kameran reiästä tuleva valotus riitä kuvapaperin reunoille asti.
 Kuvien alle olen näemmä merkinnyt negatiivien tapauksessa valotusajat ja positiivien kohdalla kehitysajat. Äkkiä häipyy mielestä tuollaiset tiedot, onneksi kirjoitin ylös jotakin ja nyt voin vain taas ihmetellä, mihin sitä ihminen kykenee yksinkertaisilla välineillä, kemikaaleilla ja sekunteja laskemalla.



Monday, 12 September 2016

Päivänvalosta pimiöön

Nyt on kova juttu. Viikonloppu meni mahtavalla työviksen lyhytkurssilla, jossa rakennettiin neulanreikäkamera, otettiin sillä kuvia sekä vielä itse kehitettiin kuvat pimiössä.

En ole oikeastaan koskaan edes valokuvannut (napin painamista automaattiasetuksilla ei lasketa), mutta aina etäisesti haaveillut ymmärtäväni jotain suljinaukoista ja valotusajoista ja saavani kokeilla ihan oikean valokuvan vedostamista pimiössä. Nyt rakensin lisäksi itse kamerankin! Oikeastaan askartelin yhteensä kolme kameraa.
Kenkälaatikosta tehty kamera
 Neulanreikäkamera perustuu camera obscura-ilmiöön, eli siihen, kuinka täysin pimeään huoneeseen pienen valoaukon kautta tuleva valo heijastaa huoneen takaseinälle ulkopuolisen maailman -nurinpäin.

Neulanreikäkameralla voi kuvata myös perinteiselle filmille, mutta nyt käytimme valoherkkää mustavalkokuvapaperia. Laatikon takaseinään teipatulle paperille valottuu negatiivikuva. Valotetut negatiivikuvat kehitimme pimiössä kemikaaleilla ja varsinaiset kuvat pinnakkaismenetelmällä valottamalla ja kehittämällä negatiiveista. Täysin uutta asiaa minulle! Kuinka kiehtovaa, ihastuin todella pimiöön.
Ensimmäisiä vedoksia neulanreikäkameralla otetuista kuvista
 Neulanreikäkameralla kuvaaminen vaatii taitoa ja tuuria: kuva voi ylivalottua pilalle sekunnissa tai vaatia useamman minuutin valotusajan riippuen tarjolla olevan valon määrästä ja laadusta sekä oman kameran koosta, polttovälistä. Paljon tulikin ylivalottuneita mustia ruutuja varsinkin pienemmillä laatikkokameroillani, mutta onneksi näinkin lyhyessä ajassa jäi muistoksi sentään muutama ihan itse aikaansaatu hieno valokuva. :)
Kuvaus käynnissä. (Varjoisa paikka ja kuvauskohde ja pidin aukkoa auki vähän yli minuutin. Kuva onnistui.)
Koitan ehtiä jossain välissä skannaamaan aikaansaamani kuvat, jotta ne saisi ilman heijastumia koneelle talteen. Esittelen samalla paremmin pahvilaatikkokamerani. Nyt pitää pakata reppu ja painua nukkumaan, huomenna vuorossa metalligrafiikkaa. :P