Madame Butterfly

Madame Butterfly on ooppera, jonka näkemisestä olen haaveillut vuosia. Köyhänä opiskelijana tuli käytyä oopperassa enemmän, kun silloin saattoi opiskelijakortilla saada pilkkahintaan lipun saman illan näytökseen -jos tilaa oli. Ilman opiskelija-alea ainoa vaihtoehto on vähintään viiden-kuudenkympin hujakoilla liikkuvat liput, joilla niilläkin saa paikan piippuhyllyltä. Ja kyllä se on pienituloiselle tarpeettoman suolainen hinta, jota ei ihan hirveän usein raaski maksaa!

Houkuttelin Armaan ostamaan liput himotusoopperaani yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi, ja sehän toimi. Lahjojen keksiminen on joillekin vaikeaa ja joillekin vieläkin vaikeampaa, ja tällä hän selvisi tämän vuoden lahjastressistä kuin koira veräjästä. ;)

Oopperaan, siis, jee! Aikomuksenani oli ommella myös oopperamekko (mikä hyvä syy ommella mekko!) uudesta sinisestä ruusukankaasta, mutta en kerennyt keksiä mallia, enkä varsinkaan ommella. Laukun sen sijaan ompelin!

Almandiinilta ostettu aito japanilainen kangas valikoitui itsestään selvästi materiaaliksi. Tein laukusta todella simppelin suorakaiteen muotoisen clutchin, en tehnyt edes mitään hihnaa tai rannelenkkiä, vaan laukku on tuollainen hirvittävän epäkäytännöllinen kädessä pidettävä pussukka. Onneksi oopperatalon vessoissakin on selvästi otettu huomioon, että naisilla on tuollaiset hankalat laukut, eikä laukkua tarvinnut laskea lattialle tai yrittää pitää kainalossa samalla, kun rimpuilee sukkahousujensa kanssa: aina löytyi hylly tai muu taso laukun turvalliselle laskemiselle. :D

Jotta tekele hieman upgreidaantui penaalista clutchiksi, keksin viikkailla siihen viuhkamaiset laskokset. Ja pieneksi lisäyksityiskohdaksi sattumalta olin viime Karnaluksin reissulla onnistunut vahingossa ostamaan täydellisen sävyistä satiiniterenauhaa.

Tuli tosi kiva, ja aika supernopeasti! Viimein alkaa tuntua ajoittain siltä, että ompeluharrastus alkaa tuottaa siinä mielessä hedelmää, että tuollaisen yksinkertaisen pussukan ompelu on ihan tunnin homma vasemalla kädellä. ;) Huom.: ajoittain. ;)

Ja ooppera oli aivan ihana, Puccinin musiikki oli kaunista ja mielenkiintoista - tarina tietysti traaginen, mutta tällä kertaa aika tosi. Ja oli mielenkiintoista miettiä, että kuinka  1800-1900 lukujen taitteessa länsimaissa virinnyt kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin ei tietenkään rajoittunut kuvataiteisiin, vaan myös musiikkiin.