Sunday, 19 February 2017

Kangashamsteri Tallinnassa

Viimeisimpiä kangasostoksia on ompelua vaille valmiina tuotoksina (ihan oikeasti, pari vaatetta on leikattuna!), joten jo oli aikakin saada lisää uusia kankaita. Päivä Karnaluksissa-reissulla mukaan tarttui seuraavaa:

Ihan vain tarpeellista! Vetoketjua ja muuta härpäkettä tuleviin takkeihin ja reppuihin, framilon-kumpparia, tukikangasta, nyöriä kengännauhoiksi ja vahvaa kumpparia tulevaan kenkäajatukseen. Lisää neuloja ja testiin kaksoisneula.
Ainoat heräteostokset olivat oikeastaan jätti-iso polvekenauha, jonka nähdessäni tiesin haluavani sitä johonkin tulevaan tilkkukassiin tai -reppuun, ja heksagon-mallinteet, jotka olivat myös kallein (8,50) yksittäinen tavara näistä.

Toki erilaisia tälläisiä mallinteita olin himoinnut jo aikaisemmin, ettei tämä nyt ihan heräte ollut. Matkapuuhana olikin juuri heksatilkkuilua mukana ja pienin mallinne oli juuri samankokoinen, kuin käsivaralla piirtämäni tuuman-per-sivu-kaava omiin tilkkuihini. Nyt saa helposti piirrettyä ja leikattua lisää tasakokoisia heksatilkkuja. :) Ensi kerralla ostoslistalla on kolmiomallinteet. :P
Näihin räiskyvän iloisiin bambulankoihin oli pakko sortua, vaikka ne olivat puolet ohuempaa laatua, kuin tähän mennessä käytössä olleet rättilankani. Ehkä näistä tuleekin kivan ohuita rättelöitä, tai sitten ei toimi ollenkaan? Pitää kokeilla pian!

Karnaluksista ei tällä kertaa erehtynyt mukaan kankaita - oikeastaan unohdin tarkemmin katsoakaan niitä siellä. Naapurin Abakhan Fabrics, josta en ole ennen löytänyt kangasosastolta muuta kuin karmeaa polyesteriä, avasi nyt reitin sydämeeni ja syvälle luottotililleni (vaikkakin oli kyllä paljon edukkaampaa kuin kotosuomessa).
Kärpäskangas on joustamatonta puuvillaa, ja sitä oli jäljellä vain 1,20m, joten siitä tulee lyhythihainen paita. Loput 3 kangasta ovat trikoita ja niistä tulee kaiketikin myös jotain paita/tunikajuttuja. Kirkkaankirjavasta riittää toisaalta myös leggarit JA joku pieni toppi.

Ihanaa! Nyt pesemään kankaita ja ompelemaan uutta.

2 comments:

  1. Replies
    1. Kiitos! Kyllä sitä on aina innoissaan uusista tarvikkeista ja kankaista ja saa uutta puhtia tekemiseen. Välineurheilua. ;)

      Delete