Sunday 26 February 2017

Pikainen leimailukollaasi


Kollaasi kuudesta sivusta/korttipohjasta
Ihanalla Teemakuun Kollaasit- ryhmällä on helmikuun teemana ollut luovistelu grafiikalla ja/tai  omatekoisella leimasimella. Niin mun juttu! Mutta vaikka haasteteema on kummitellut takaraivossa koko -ihan liian lyhyen- helmikuun, en ole ehtinyt ottaa askartelu- ja taiteilukamppeita esille. Oikeastaan tuntuu, etten ole ylipäänsä ehtinyt istua kotona.
Viimeisimpiä askarteluostoksiani: ihania teippejä, joita ei kai voi olla liikaa, vaikkei niitä mihinkään käytäkään, keväisen raikkaan värinen setti leimavärityynyjä ja testiksi kaksi Distress-sarjan tussikynää, jotka muuten olivat aika huippuja!
Eilen kahdeksan aikaan illalla tuumasin, että jaksan olla vielä ainakin tunnin hereillä ja kannoin pöydän ääreen kauan sitten keskenjääneitä korttipohjia, uudet askarteluostokseni, joiden pitäisi aina välittömästi saada aikaan luovuuden purskaus, sekä vanhat itsekaiverretut pyyhekumileimasimeni.

Itsetehtyjä leimasimia pyyhekumeihin kaivertaen.
Tälläistä syntyi, kun lisäsin vain jotain jo aloitttuihin pohjiin:
Näissä kolmessa on vesiväreillä tehty pohja ja leimattu päälle omatekoisilla leimasimilla.
Vesivärit + itsekaiverretty leimasin.

Vesivärit + itsekaiverretty leimasin.

Vesivärit + itsekaiverretty leimasin.
Näissä on haasteeseen kuuluvana tekniikkana pohjalla monotypia, joita olen tehnyt Gelliplatella:
Monotypia + päälle värikynillä ja tusseilla värittelyä

Monotypia + päälle leimailua omatekoisella leimasimella.

Monotypia, joka on tehty mm. kuplamuovilla leimailemalla. Ampparit päällä ovat valmisleimasimesta, eivät siis omaa tekoani!



8 comments:

  1. Kiva kun innostuit mukaan, upeita leimaustöitä! Sopisi hyvin kuosikuvioiksi verhoiksi tai pöytäliinaksi. Kärpäskuosi olisi hauska kesämekkossa :)
    Onnittelut kollaasista, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Totta, huomaan monsesti tekeväni printtimäistä toistoa, toimisivat kankaana nämä kaikki. :) Täytyypä tosiaan papukaijamerkki käydä vielä hakemassa! :)

      Delete
  2. Siis, tavallisiinko pyyhekumeihin olet kaivertanut nuo upeat leimasimesi? Leimailu on itselleni niin vieras teknikka, etten tiennyt, että tuollaistakin voi tehdä.

    Tykkään tuosta ylimmästä etenkin, siinä on sielunmaisemaani, kaupungin kerrostalot kaikessa kauneudessaan!

    Kiva, kun ehdit mukaan haasteeseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, kiruginveitsellä olen leikannut pyyhekumia. Olen noita joskus kaiverrellut enemmänkin, mutta harmi kyllä kuvat ja tarinat kadonneessa vanhassa blogissani. Täällä löytyi yksi postaus, jossa kaiversin tuon appelsiininkukan: https://duunausnurkka.blogspot.fi/2016/05/toukokuun-taidehaaste-16.html

      Minäkin tykkään kerrostalomaisemasta. :) Lähiöiden kasvattina kerrostaloseinät on se kotimaisema ja värikkäät suurkaupungit saavat hengästymään kauneudellaan. Annoin tuolle kaupunkileimailulle mielessäni nimen "Tokio". Helsingin lähiötä se ei voi olla noissa lämpimissä väreissä, ainakaan juuri nyt. :)

      Delete
  3. Kylläpä tulikin hienoja kuvioita pyyhekumileimasimella.
    Mainio sarja - siispä onnittelut ja papukaijamerkki :-)

    ReplyDelete
  4. Kiva kun kerkisit mukaan ja näin näyttävillä töilläsi, hienot! Onnea kaijastakin :)

    ReplyDelete
  5. Vau, olet kaivertanut hienoja leimasimia, kirurgista taitoa! Minäkin tykkään tuosta kaupunkikuvasta, ja kolmannen aaltoilevasta värihehkusta, kuin auringon pilkahdus ukkospilven takaa. Kiva, että ehdit mukaan haasteeseen!

    ReplyDelete
  6. Mukavaa, että ehdit mukaan :-) Upeita leimasimia olet itse kaivertanut. Mielikuvitusta kun sinulla riittää!
    Upeita töitä. Kaupunkityö on suosikkini. Kiehtova :-) Onnittelut upeasta kollaasistasi!

    ReplyDelete