Monday 31 October 2016

Mekkotehtaan meikkisäkki

Mekkotehdas aikuisille-kirja on minulla lainassa, ja siitä sattui silmään taas vähän eri tavalla valmistettu meikkipussi. Siinä vetoketju ommellaan muuten valmiin pussukan reunoihin ja risareunat + vetoketjun liepeet piilotetaan sitten kaiken ympäri ommeltavalla vinonauhalla.
Kuulosti helpolta... Käytännössä hommaan meni melkoinen aika, kun totesin että vinonauhaa ei ole mitään mahdollisuutta saada ommeltua koneella siihen reunaan niin että tikin olisi oikeasti saanut kiinnittämään vinonauhan molemmat reunat. No, ehkä se joltakin olisi onnistunut, mutta minä luovutin alkuunsa ja tartuin neulaan itse.

Piirsin kaavan ohjeen (jota en monestakaan kohtaa ihan ymmärtänyt) mukaan ja tajuttoman kokoinen pussihan siitä näytti olevan tulossa, mutta teinpä silti. Kaikenkokoisia säilytyspussukoita tarvitsee aina! Hihnan lisäämällä tuo olisi ihan kiva kesälaukku, ehkäpä sen vielä siitä teenkin. Vetoketju on 30cm pitkä, joten siitä saa kuvaa pussukan koosta.

Vuori ei näy, mutta se on kirkkaan keltainen, täsmälleen samaa väriä keltaisen vinonauhan kanssa. :)
Erityisen hauska idea Mekkotehtaan pussukassa oli sivusaumojen päälle ommeltava paljettinauha. Minulla sattui olemaan paljettinauhojen lisäksi kompeissa kultaista polvekenauhaa, ja totesin sen olevan sopivan överi tuohon kankaaseen. Kangas on muistaakseni EK:sta ja varmaankin ainakin noin vuoden takaa.

3 comments:

  1. Tulipas hieno ja värikäs pussukka. Jos lähtee matkalle, yleensä pussukat ovat liian pieniä, hyvä siis, että on reilun kokoinen.
    Tulipa kokeiltua uuttaa tapaa, mutta ei varmaankaan helppo.

    ReplyDelete
  2. Ihanan runsaan värikäs ja kuvioinen. Mielenkiintoinen tekotapa.
    Paljon olen noita ommellut eri tyylisiä, vaan tällaista en vielä ole tehnyt. Hmmmm.....pitänee joskus kokeilla.
    Ompelin viime vuonna tyttärelle pari isoa pussukkaa, kun reissaa yhtenään. Ei tarvitse matkalaukun pohjalta etsiä isompia puteleita :-)

    ReplyDelete