Sunday 8 May 2016

Kotini on linnani

Olen tainnut mainita, että 2015 loppusyksyllä siivosin oikein urakalla? Aloittelin valtavaa kaikki-komerot-ja-laatikot-läpi-ja-turhat-veks-urakkaa pintapuolisesti, kunnes homma lähti hienosti lapasesta luettuani Marie Kondon Konmari-kirjan.
Järjestellessäni paikkoja totesin jo muutenkin aavistelemani seikan, että osasyy siihen, miksi kaikenmaailman nyssäkkää ja laatikkoa pyörii lattioilla on se, että komerot ja laatikostot olivat niin huonosti järjestettyjä, ettei sinne mahtunut mitään, vaikkei niissä välttämättä ollut mitään. Mitään tarpeellista ainakaan.
Uudet sohvatyynyt. Kangas Euron alelaareista vuosia sitten, terenyöri Karnaluksista vuosia sitten.

Siispä nyt kodissa puhaltavat uudet raikkaat tuulet: tavarat ovat omilla paikoillaan, ja yhdenkään paikka ei ole lojumassa jossain lattialla tai pöydällä sen takia, ettei se mahtuisi johonkin kaappiin tai laatikkoon.
Uusi kesäpaita: kangas Eurokangas. Omaa taidetta, kangaskissa on käsityötä virosta ja venetsialainen naamio on Kroatiasta.
(Tilapäisesti täällä tosin lojuu vaikka mitä, niinkuin esim. juuri nyt taidetarvikkeita, kolme laatikollista kankaita ja pyykkivuori, joka pitäisi viikata kaappiin.)

Viikkosiivous on helppo: ei tarvitse kuin laittaa tavarat omille paikoilleen ja pyyhkiä pölyt ja imuroida. Ihanaa! Ei tavarakasojen siirtelyä paikasta toiseen.

Luksuslöytö kirppikseltä: uudenveroiset Terhi Pölkki-nilkkurit. Taustalla siintää Armaan nikkaroiman jakaran jalat.
Tämän uuden ihanan kotifiiliksen myötä olen viimein jossain määrin innostunut sisustamisesta.
 Seinille olen ripustellut hassujen postikorttien sijaan omaa taidetta, kulahtaneet verhot menivät vaihtoon ja siivotessa pois heittämilleni mukamasvillamatoille (oikeasti, ne olivat siinä kunnossa, että kukaan niitä ei olisi halunnut kierrättää lattioilleen) löytyi raikkaan vaaleat seuraajat.
Uusi verho. Kangas: Eurokangas
Armas aikoo hioa ja maalata uudestaan rapistuneet mustat ruokapöydäntuolit ja oma-aloitteisesti myös otti ja liimaili paikoilleen repsottavia tapetinkulmia. Ihanaa oĺla kotona! :)

No comments:

Post a Comment